Tietoa Nicofy.comista
Nicofy.com tarina
Nicofy.com sai alkunsa oman tarpeen tunnistamisen myötä. Nicofyn perustajat ovat olleet tupakkatuotteiden suurkuluttajia, jotka päättivät lähteä etsimään apua tupakoinnin ja nuuskan käyttämisen lopettamiseksi. Nikotiinipurukumit ja -laastarit eivät tähän joukkioon tehonneet ja ensimmäinen aidosti toimiva apu löytyikin sähkötupakasta. Uusi tupakkalaki kuitenkin toi mutkia sähkötupakoitsijoiden matkaan makuaine- ja etämyyntikiellon myötä, jolloin Nicofyn jäsenet palasivatkin enemmän tai vähemmän vanhoihin nikotiinitottumuksiin tupakan ja nuuskan parissa.
Nikotiinipussien saavuttua markkinoille koko porukka oli täysin myytyjä jo ensimmäisen testirasian jälkeen. Vaikka ensimmäisenä Suomen markkinoille saapuneet Zonnic nikotiinipussit eivät häikäisseet laadullaan, tuotteen idea ja toimivuus oli heti päivänselvää.
Parempia ja laadukkaampia nikotiinipusseja etsiessään perustajajäsenemme saivat huomata, että tuotteita markkinoilta kyllä löytyy, mutta ne ovat vaikeasti löydettävissä. Verkkokaupoista löytyi myös huomattava määrä tuotteita joiden tilaaminen Suomeen olisi laitonta ja joissakin paikoissa nikotiinipussien nikotiinipitoisuuksia ei ollut edes merkitty tuotekuvauksiin. Tämä luonnollisestikin altistaa asiakkaan melkoiselle riskille syyllistyä jopa lääkeainerikokseen.
Tämä herätti koko Nicofyn kantavan ajatuksen:
Me teemme tämän paremmin!
Nicofy.com tänään
Nicofy perustettiin kesällä 2020 ja tällä hetkellä kuuteen henkilöön kasvanut tiimimme tekee kaikkensa, että kaikilla Suomalaisilla olisi vaihtoehtoja tupakalle tai nuuskalle, kuten meillä aikoinaan apua etsiessämme.
Huolehdimme siitä, että valikoimamme on markkinoiden paras, hintamme ovat aina kilpailukykyiset ja asiakkaamme kokevat asioimisen kanssamme olevan helppoa. Toimitamme tilaukset nopeasti ja luotettavasti.
Voimme sanoa selkä suorana olevamme todellisia asiantuntijoita alallamme ja kehitämme ja päivitämme osaamistamme jatkuvasti, taataksemme asiakkaillemme aina parhaat tuotteet ja avun asiakaspalvelussamme.
Nicofy.com tulevaisuudessa
Olemme erittäin kiitollisia, että nikotiininuuskakauppamme on otettu hyvin vastaan ja suomalaiset ovat löytäneet nikotiinipussit tupakoinnin ja nuuskan lopettamisen avuksi. Asiakkaamme ovat meille tärkeitä ja onkin ollut ilo huomata, että sosiaalisesta mediasta löytyy lukematon määrä asiakkaidemme positiivisia kommentteja ja kokemuksia tuotteistamme. Uskomaton määrä hyvää palautetta teiltä vahvistaa ajatuksemme:
Me todella teimme sen paremmin!
Tulevaisuudessa tulemme huolehtimaan siitä, että valikoimamme pysyy laadukkaana ja pystymme esittelemään uusia tuotteita asiakkaillemme ensimmäisenä Suomessa. Teemme jatkuvasti töitä sivustomme parantamiseksi niin sisällön kuin kaupankin osalta ja huolehdimme että niin maksut, tilaukset kuin toimituksetkin ovat jatkossakin markkinoiden parasta ja luotettavinta Nicofy-laatua!
NICOFY VISIO
- Olemme helposti lähestyttävä, asiantunteva ja nopeasti auttava verkkokauppa.
- Tarjoamme tuotteitamme antaaksemme suomalaisille lisää vaihtoehtoja tupakan ja nuuskan rinnalle.
- Tiedämme uusista tuotteista ja innovaatioista ensimmäisenä ja jaamme tietoa asiakkaillemme.
NICOFY MISSIO
- Tarjoamme asiakkaillemme helpon ja nopean tavan nikotiinipussien hankintaan verkosta suoraan kotiovelle.
- Haluamme levittää tietoa tupakoinnin ja nuuskan käyttämisen vaaroista ja haitallisuudesta, sekä tarjota ajankohtaista tietoa eri vaihtoehdoista
- Olemme toimija, joka auttaa suomalaisia saavuttamaan Savuton Suomi 2030 hankkeen tavoitteen.
NICOFY PANOSTAA
- Laadukkaaseen ja monipuoliseen valikoimaan.
- Asiantuntemukseen ja osaavaan asiakaspalveluun.
- Nopeaan ja luotettavaan toimitukseen.
- Kilpailukykyisiin hintoihin.
- Luotettaviin ja turvallisiin maksutapoihin.
- Luotettavaan ja varmaan toimintaan.