Nuuska vai nikotiininuuska

Nuuska vai nikotiininuuska

Nuuska on suussa käytettävä tupakkatuote, josta nikotiini imeytyy verenkiertoon suun limakalvojen kautta. Nuuskan käyttö Suomessa on tällä hetkellä suositumpaa kuin koskaan, joten tutustutaanpa hieman tarkemmin siihen mitä nuuska oikein on, mitä se sisältää – ja olisiko nuuskalle olemassa parempia vaihtoehtoja. Mitä nuuska sisältää Nuuska valmistetaan jauhetusta tupakasta, johon lisätään mm. vettä, makuaineita, suolaa ja monenlaisia…

Nuuskan tuonti Suomeen 2022
|

Nuuskan tuonti Suomeen 2022

Nuuskan tuonti Ruotsista on vuoden 1995 jälkeen kasvanut vuosi vuodelta. Nuuskaa myös salakuljetetaan todella suuria määriä, tullin haaviin jäi vuonna 2020 yli 7000 kiloa salakuljetettua nuuskaa. Vaikka vuosi 2020 tarjosi salakuljettajille huomattavan määrän haasteita koronapandemian aiheuttamien rajaliikenteen rajoitusten muodossa, tahti kiihtyi edellisestä vuodesta 2019 peräti yli 2000 nuuskakilolla. Vuonna 2021 salakuljetus kiihtyi entisestään ja tullissa…

Vahvat nikotiinipussit

Vahvat nikotiinipussit

Mitä ovat vahvat nikotiinipussit? Vahvoilla nikotiinipusseilla tarkoitetaan yli 4mg vahvuisia nikotiinipusseja. Näitä on saatavilla esimerkiksi ulkomailla sijaitsevista erikoiskaupoista. Vahvoja nikotiinipusseja on myös myynnissä ulkomaisissa verkkokaupoissa josta niitä ei ole kuitenkaan laillista tilata suomeen. Vahvat nikotiinipussit sisältävät yleensä 5mg – 50mg nikotiinia jolloin pitoisuus on reilusti enemmän mitä suomeen on laillista tilata. White Fox nikotiininuuska White…

Nuuska

Nuuska

Suomessa nuuska on ollut kiellettyä Euroopan unioniin liittymisen jälkeen vuodesta 1995. Kielto ei ole silti lopettanut nuuskan käyttämistä Suomessa. Itse asiassa nuuskan käyttäminen on kasvanut räjähdysmäisesti viimeisen kymmenen vuoden aikana. Nuuskan suosion myötä on kasvanut myös nuuskan laiton maahantuonti. Nuuskan historia Ensimmäinen tupakan nauttimismuoto Euroopassa oli nenänuuska 1500-luvulla Ranskan hovissa. 1700-luvulla nuuskaaminen alkoi levitä ympäri…

Nicofy.com uudistui

Nicofy.com uudistui

Päivitimme sivustomme, mitä tykkäät? Sivusto siirrettiin fi domainin alta uudelle com domainille ja samalla ulkoasua päivitettiin. Edellinen nikotiinipussi verkkokauppamme alkoi hieman piiputtamaan ja ongelmia oli kerta toisensa jälkeen. Nyt uuden sivustomme avulla voimme keskittyä ongelmien ratkomisen sijaan asiakkaidemme ostokokemukseen ja tuotekatalogin kehittämiseen. Uusia makuja ja brändejä on tulossa, pysyhän siis kuulolla! 77 nikotiinipussien valmistaja tiputti…

Case Martikainen ja vahvat nikotiinipussit

Case Martikainen ja vahvat nikotiinipussit

Olet varmaankin lukenut jo aikaisemman blogi-tekstini siitä, mitä minulle kävi, kun tilasin yli 4mg nikotiinipusseja netistä, sekä miten Nicofyn idea sai alkunsa. Saakoon tarina siis jatkoa – kerron sinulle nyt, miten tämä lääkerikkomus on hankaloittanut elämääni, vaikka olen jo hyvittänyt ”syntini” yhteiskunnalle ja maksanut kymmenen päiväsakkoani. Lue tullin ohjeistus nikotiinipussien tilaamisesta: tulli.fi ohjeistus Antaessa tunnustukseni Tullille,…

Nuuskan laiton maahantuonti ja sen vaikutukset

Nuuskan laiton maahantuonti ja sen vaikutukset

Tupakkavero 2021 Mietitkö tupakoinnin lopettamista? Ehkä kannattaisi, sillä tällä hetkellä halvin tupakka-aski maksaa ärrällä €7,50 ja kuluneen viikon aikana hallitus esitti uusia korotuksia tupakkaveroon. Hengityselimistön tärveleminen käy kukkaron päälle enemmän kuin koskaan aikaisemmin ja hyvä niin! Nikotiinin käyttö loppuu kuin seinään tämän neronleimauksen ansiosta, eikö vaan!? Valitettavasti ‘paheelliset’ ihmiset tietävät tämän todellisuuden toiseksi. Nuuskan laiton…